perjantai 29. syyskuuta 2017

lauantai 16. syyskuuta 2017

Ensimmäinen renderöinti

Löysin koneelta mun ja Jenna K:n ensimmäisen rakennelman ja renderöinnin. Tehty syksyllä koulun alkaessa opettajan avustuksella.

Hahhaaa

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Tyynynpäällinen

Ensimmäinen varsinainen ompelutyö tekstiilityöntunnilla: tyynynpäällinen 40x40
<3
etuläppä onnistui hienosti 

taite vetoketjun peittona

lauantai 9. syyskuuta 2017

Rahi

Rahin päällystäminen uudelleen on ollut jo jonkin aikaa tehtävälistalla. Koitin jo aiemmin päällystämistä kirpparilta hankkimallani parin euron kankaalla, joka olikin lopulta liian pieni tai ei ollut nykyistä osaamista sommitella kangaskappaleita leikattavaksi. Kangas ei myöskään soveltunut kissatalouteen, koska kaikki mahdollinen jäi kiinni. En myöskään jaksanut aikoinaan kaventaa harmaata kangasta riittävästi vaan niittasin kiinni liian isoin saumavaroin, jolloin pruhjui sen verran rumasti, että revin aika nopeasti päällimmäisen osan irti.

Uudelleen verhoilu aloitettiin ottamalla nykyisestä nojatuolista pikkutyyny mukaan kangaskauppaan sopivan sävyisen kankaan löytymiseksi. Olin tehnyt pohjalle arvion kangasmenekistä ja päätynyt lopulta hankkimaan neutraalin vaalean kankaan pirteän kukkakuvio-haaveilun sijaan (ehtiihän sellaisen vaikka myöhemminkin vielä). Palvelu oli hyvää ja sain nopeasti sopivan edullisen kankaan. Totesin kyllä kangasta leikatessani jo valmiiksi, että ensi kerralla voin ottaa kympin kalliimmankin kankaan, jos nykyinen on liian ohutta nykyiseen käyttötarkoitukseen. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin, vai miten se nyt oli. Sadepäivän puuhana, ja mukavasti meni. Tytär auttoi nyppimään vanhoja niittejä irti ja ihaili vieressä.
Tähänastisesta opiskelusta oli hyötyä ainakin leikattavien kappaleiden koon hahmottamisessa, kangasmenekkisuunnitelmassa, kankaan leikkaamisessa ja harkinnassa tehdä reunukseen tere tai jokin muu suloinen yksityiskohta. Päädyin kuitenkin pelkistettyyn versioon. En myöskään saanut silitettyä kangasta tällä kertaa, koska silitysrautani on täynnä sulanutta hamahelmeä, mutta mietin asiaa ja tiedostin silittämisen olevan hyvä asia vielä siistimmässä jäljessä.




rahi jälkeen

lauantai 2. syyskuuta 2017

Rankka opiskelu vaatii rankat huvit

Etäpäivän päätetyöskentelyn ja tekstiilikuitujen teoriatietojen tutkimisen seassa aloin kaipaamaan vähän toisenlaistakin näpertelyä ja happihyppyä. Pelkkä siistiminen voi tehdä yllättävän ison muutoksen. Pätee ehkä muutenkin kuin ulko-oven edustan haraamisessa. Vinoonhan tuo vähän meni, mutta kivempi kuitenkin. Ja kun itselle tekee niin ei haittaa.
Ennen
Jälkeen

perjantai 1. syyskuuta 2017

Yksityistunti


Kirjastoni mun

Harjoitus1



Pääsimme matematiikantunnilla opiskelemaan myös SketchUpin käyttöä :)
Kolmion ala on kanta kertaa korkeus jaettuna kahdella.





















Ja olin sen verran hidas tunnilla, että innostun jatkamaan loput esimerkit vielä kotona omaksi iloksi. Havainnollistaa paremmin, ettei kolmion muodolla ole väliä jos kanta ja korkeus on sama.



Blogiharjoittelua

Selfiet tunnilla.. :D

minä