"Mikä elämässä on tärkeää?"
Olen ollut vähän puhki sisustuspuolen opintokokonaisuuden kanssa ja yleisaineet ovat tarjonneet hyvää lepohetkeä. Olisi kuitenkin tarkoitus siirtää opinnot loppuvuodeksi pääosin sisustusalan rakennukselle. Ja se vähän jännittää. Kuntoutujankroppani joutui ottamaan jo yhden lepopäivän. Mutta olen myös koittanut kannustaa itseäni kiinnostumaan sisustamisen iloa tuottavista puolista lukemalla, sisustusohjelmilla ja siivoamalla kotia.
Voimia jokaisen hämärään ja kylmään vuodenaikaan <3
Keittiön tunnelmavalaistusta..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikkunasomistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikkunasomistaminen. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. lokakuuta 2019
Pohdintoja
Tunnisteet:
ikkunasomistaminen,
keittiö,
kipeenä,
koti,
kuvat,
lepo,
loma,
pohdintoja
maanantai 26. marraskuuta 2018
Työharjoittelu nro 2 ja ensimmäisen päivän pohdintaa
Vuosikurssimme pisin työharjoittelujakso starttasi tänään. Viime viikolla vielä rentouduimme koko osaston kesken katsellen art deco -henkisen elokuvan The Great Gatspy.
Asennoiduin omaan työharjoittelujaksoon listaamalla jo illalla mahdollisia tai alustavasti puhuttuja projekteja parin sivun verran A5 -lehtiöön. Siltä pohjalta oli mukava käydä nukkumaan ja päivä alkoi lapsiperhearjen katkonaisen yön jälkeen kahvin kera mukavalla otteella. Mieleeni ui kuitenkin muutamia kriittisiä pohdintoja:
Mikä on riittävää suoritusta osuuskuntatyöskentelyssäni? Osaanko arvioida sen vai varmistanko välillä opettajalta? Kun mitoitan omat työtunnit esimerkiksi tyynynompelussa ja vertaan sitä itsensä yrityksellä elättävään yrittäjään, niin miten paljon minun tulisi tehdä työtä, että saisin menot katettua ja suhteuttaa se tosiasiaan, että olen tässä tilanteessa ehkä onneksi vielä opiskelija.
Mukaan alkoi ilokseni uida myös asian hyvältä tuntuvia puolia:
Voin käyttää kahvitaukoni käymällä kävelyllä pakkaspäivässä kaupungilla, kun työssä on sopiva tauko. Voin metsästää uusia duunailuideoita näillä retkilläni. Voin panostaa aamuiseen kotona oloon, jos lapset tarvitsevat enemmän huomiota (vaikka ensimmäisenä tällaisena aamuna meinasivat myöhästyä, koska innostuin työskentelemään huomaamatta ajan kulua).
Mietin myös, että tällä tahdilla en enempää varsinaisena koulupäivänäkään olisi ehtinyt työskennellä, ja pikemminkin painoin vahingossa työpäivänä klo 7 - tähän hetkeen asti ja kello lähenee puoli viittä. Toki välissä oli oheistoimintaa, minkä voi kuitenkin sijoittaa sisältymään kahvi- ja ruokataukoihin.
Kotimatkalla koitin mielessäni hinnoitella ompelemiani tyynyjä ja mietin menekkilaskuja sekä oman työn hinnoittelua. Käsityöläisenä on vaikea päteä markettien edullisien tekstiilien rinnalla, mutta ehkä käsitöillekin on vielä nykyään omat asiakaskuntansa.
Alustava suunnitelma on, että kirjoittaisin työharjoittelupäiväkirjan koonnin viikoittain, mutta annan itselleni vapauden kirjoitella myös väliaikakuulumisia työharjoitteluun sekä muihin asioihin liittyen.
Kuvia päivän varrelta:

![]() |
Ennen ruokataukoa ehdin hakea piilovetoketjut,
esikutistaa aiemmin hankkimani kankaan ja
leikata mittaan
|
![]() |
Valmiina 3 kpl tyynynpäällisiä, 40 x 40 cm |
![]() |
Porrasjakkara pesun jälkeen |
![]() |
Porrasjakkaran puuosa hiontojen jälkeen
- jatkokäsittely vielä suunnittelun alla
|
![]() |
Koulun isompi somisteikkuna sai edellisellä viikolla
tehtyyn stailaukseen vielä tähdet roikkumaan
|
![]() |
Harjoittelin blogeissa nähtyjen sulkien tekoa
- viime viikollakin jo maininneestani
turkoosimmasta langasta
|
perjantai 25. toukokuuta 2018
Työharjoittelu vk 21
Viimeistä viedään. Mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jään pohdiskelemaan ja suunnittelemaan koululla aloittelemaani uutta projektia, ja pääsen kotirintamallakin mahdollisesti kesällä toteuttamaan joitain tuunailuja / pientä pintaremonttia sukulaisilla. Kohta on ensimmäinen vuosi naputeltuna TKTO:n riveissä ja kaksi olisi vielä edessä.
Viikon kuulumisia tiivistetysti:
Ma 21/05: Tietokoneella, luonnostelin 105-projektia ruutuvihkoon, tyttären hammaslääkäri -kuskaus
Ti 22/05: Lyhensin mummun kesähousut, testailin erilaisia ompeleita yhden kesämekon lyhentämiseen - jäin odottamaan, että saan kysyttyä Kaisalta vinkkiä perjantaina, suunnittelin työviikkoa, siistin käsityöluokkaa ja opastin koulukaverit alkuun verhojen ompelussa, selasin käsityölehdistä ompelukaavoja seuraavan päivän puuhasteluun, esittelimme 8.lk:n tutustujille osastoamme, kävin koulun jälkeen hakemassa kirpputorilta kangasta pariin mekkoon.
Ke 23/05: Ompelin kaksi kesämekkoa (pesin kankaat edellisenä iltana), kävelin lounastauolla hakemassa kangaspalan samasta paikasta, mutta olikin likainen jo valmiiksi eikä toiminut samalla mekkokaavalla joustamattomuutensa vuoksi. Plussana oli oppiminen.
To 24/05: Luonnostelin 105-projektia vihkoon sekä Sketchupilla
Pe 25/05: Sain Kaisalta vinkit mekon lyhentämiseen (saumurilla: vasen neula pois ja säätöjen muokkaamista testaamalla => onnistui!), siivosin käsityöluokkaa, roudasimme koulukaverin kanssa divaanin pois isommasta näyteikkunasta (huh!) ja järjestelin ikkunan pikaisesti siihen kuosiin, että voi jäädä olemaan kesäksi (jos ei tule sitä ennen vielä enemmänkin muokkailtua), yms.
Mitä muuta olen työharjoittelujakson aikana viime viikot puuhaillut?
Käynyt uimassa, siivonnut vaatehuoneen kotona (alkutilanne: oven aukaistessa oli täyttä parin metrin korkeuteen, lopputilanne: lattiatilaa vapautui melkein parineliötä), vaihdoimme huonejärjestystä ja vanhempi tytär sai oman huoneen siirtäessäni oman sänkyni olohuoneeseen (testataan nyt ainakin), luettuja kirjoja runsaasti (olen lukenut 1-2 Agatha Christien dekkaria viikossa), ajanut ruohoa, järkkäillyt mehudiskoa, käynyt kerhoissa lasten kanssa, leiponut ym ym. Rikasta arkea.
Kuvia viikosta:

Luonnostelua Sketchupilla |
![]() |
Kesämekko välipuuhana |
![]() |
Ikkunasomistusta divaanin muuttaessa toiseen paikkaan |
![]() |
Mekko lyheni 20cm ja hulmuaa edelleen kauniisti |
tiistai 15. toukokuuta 2018
Työharjoittelu vk 20
Ma 14/05: Toisen vuosikurssin valmistuvat opiskelijat esittelivät artesaanityönsä. Osallistuin tilaisuuteen yleisön joukossa. Mielenkiintoinen päivä.
Ti 15/05: Asensin työparin kanssa staattisen ikkunakalvon lasiseinään kohteessa, asettelimme tavaroita paikoilleen, otin kuvia kohteesta. Kuvanmuokkausharjoittelua. Tekemisen-draivi.
Ke 16/05: Tein muistiinpanoja, luonnostelin työpäivää edellisiltaisilla merkinnöillä, siivosin projekti-tavaroita paikoilleen, purin yhdestä tuolista verhoiltavat kappaleet irti ja otin mitat uutta kangasta varten, purin vanhat jutut näyteikkunasta ja tein uuden somistuksen aiempia ideoitani hyödyntäen olemassa olevin materiaalein, kuvanmuokkausharjoittelua, soitin seuraavaan projektiin liittyen tietoja. Työntäyteinen päivä, roudaamista ja luovuutta, nautin.
To 17/05: Etäpäivä. Kävin ottamassa mittoja uuteen projektiin liittyen. Väriviuhka jäi matkasta, mutta toisella kertaa nappaan mukaan. Metsästin kangasta edellispäivänä purkamaani tuoliin ja verhoilin kappaleet. Kirpputorilta 3,50e. Olen tyytyväinen. Ompelin samalla kynäpenaalin vanhemmalle tyttärelle aiemmin ompelemani kissapussukan tyyliin.
Pe 18/05: Päivitin taululle seuraavaa viikkoa, tein hommia Sketchupin parissa, korjasin aiemmin ompelemaani telttaa täydentäen kujan tukikepille yms.
Tässä vielä paikallislehden aiemmin keväällä kirjoittama artikkeli projektista, johon meidänkin ryhmä on osallistunut, ja minkä parissa itsekin olen työskennellyt työharjoittelujaksollani:
https://alueviesti.fi/2018/04/11/kirjastolle-kuntalaisten-olohuone-keksitko-kohtaamispaikalle-nimen/
Joitain viikolla ottamiani kuvia:
![]() |
Istumapaikka leikkitilan yhteydessä: lasten askartelemat viirit, itse ommellut kukkapussukat, koulukaverin kanssa yhdessä ommellut tyynyt, verho ja myös tuunaamamme sohva. |
![]() |
Oleskeluryhmä, ompelemani tyynyt ja koulukaverin tuunaama pöytä |
![]() |
Ikkunasomistamista kesäisen rauhalliseen
ja sadulliseen tunnelmaan
|
![]() |
Itsekin mukana.. |
perjantai 4. toukokuuta 2018
Somistusta ikkunaan eli ikkunasomistusta
Eksyin haaveilemaan 1,5m x 1,5m kokoiseen näyteikkunaan kesäksi päivitettyä somistusta. Pohjalla on ajatusta kesästä, rauhallisuudesta, Minecraft-pelistä ja auringonpaahteen kestävyydestä.
![]() |
Pohjalla laattoja, lasimaljoja sekä hiekansävyistä kangasta |
![]() |
Ylhäältä päin kuvattuna |
![]() |
Lähikuvassa laatat, kiviä ja hiekkamainen kangas, lasimaljoissa
kynttilä ja taaemmassa puukeppejä
|
![]() |
Ulkoa kuvattuna |
maanantai 15. tammikuuta 2018
Koulupäivää
Tänään sukelsimme extempore näyteikkunasomistamisen maailmaan. Ehdotuksena opettajalta tuli tapetin hyödyntäminen ja muuten vapaat kädet. Sain tänään myös hyvänmielenkortin koulukaverilta toiseen juttuun liittyen, ja sopi mielestäni kivasti väriteemaan.
![]() |
Karkkila |
![]() |
Ulkoa kuvattuna tuli hieman heijastumaa |
![]() |
Makee kyltti |
![]() |
Purrnauskis <3 |
Tunnisteet:
askartelu,
ikkunasomistaminen,
kuvat,
opiskelu,
ryhmätyö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)