maanantai 22. heinäkuuta 2019

Kesäeväs

"Joskus pienet asiat riittävät ja ovat enemmän kuin suuret suunnitelmat."

Joenrannalla
seikkaillessa

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Silmälasi -projekti

Kesän alussa onnistuin lasten kanssa leikkiessä saamaan kaksikin iskua suoraan kasvoihin siten, että silmälasieni toisen nenätyynyn metallikannake vääntyi ja meni murteelle. Näin alkoi uusien lasien metsästys...

Verraten sisustussuunnitelmaan:
+ Tarve muutokselle
+ Oman mielikuvan hahmottaminen tarpeita vastaavaksi ja jalkautuminen tutustumaan valikoimaan
+ Asioiden hoitamista
+ Itsestä riippumattomia muutoksia ja niihin asennoituminen ja asioiden hoitaminen uudella tavalla
+ Rauhallisella ja järkevällä suhtautumisella; ei valita jotain vain pakosta, vaan siitä olisi hyvä myös pitää pidemmällä aikavälillä, olla valmis kantamaan seuraukset ja tunnistaa oma realistinen budjetti
+ Valmis työ ja sen kanssa elämistä tutustellen (asiakkaan näkökulmasta)

Ruskeansävyjä ja vihreää






maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kellari -projektia askeleen eteenpäin

Tänään ehdin asiakkaan luokse (äitini) auttamaan kellaritilan toteutuksessa. Tila oli alussa lähes kattoon asti täynnä väliaikaisvarastoinnissa olevaa tavaraa. Valaistuksen puuttuessa, en valitettavasti saanut napattua pimeästä tilasta kelvollisia kuvia.
Päivän aikana ehdimme raivaamaan tilan tyhjäksi, puhdistamaan lattian, pesemään seinäpinnat sekä järjestämään tilaan suunniteltuja huonekaluja, tavaroita sekä tekstiilejä paikoilleen. Nyt tilassa on vanha puinen työpöytä ompelukoneelle ja muulle työskentelylle, vanha nojatuoli oleskelulle sekä vanha puinen kaappi sisustustavaroiden ja mattojen säilyttämiseen. Pakastimen sijoittaminen tilaan piti perua, koska tavaroiden takaa paljastui ulkoneva panelointi, mikä vähensi pakastimelle suunniteltua ja vaadittavaa tilaa. Se ei kuitenkaan onneksi ollut ongelma. Suurin osa toiveista saatiin näin ollen toteutettua. Mukavaa sadepäivän puuhailua.
Pintojen käsittely sekä sähkötyöt jäävät odottamaan toista ajankohtaa. Asiakaspariskunta oli tyytyväinen lopputulokseen. Hienoa nähdä omien suunnitelmien toteutuvan käytännössä. Ja tämä projekti lähti liikkeelle niinkin yksinkertaisesta asetelmasta, kun kyselin ja etsin projektia koulutehtävää varten.

En vieläkään saanut otettua tilasta mieleisiäni kokonaisuuskuvia, mutta tässä joitain yksityiskohtia. Tavarat ovat pariskunnan kätköistä löytyneitä, heille mieluisia ja osa jopa omasta lapsuudenkodista saatua:

Puukaapin päälle sopi hyvin kaksi vanhaa
matkalaukkua, joissa säilytetään mm. sisustustavaraa

Perintöryijy määritteli omalta osaltaan tilan
 värimaailmaa ja tyylin hioutumista

Vanhat pullot ovat mieluisia ja sopivat hyvin
kapealle hyllylle

<3

torstai 4. heinäkuuta 2019

Minimalismia ja nykyajan tarpeita pohtiva dokumentti

Dokumentissa käsitellään minimalismia amerikkalaisesta näkökulmasta, mutta koskettaa myös nykyajan kulutuskulttuuria ja asunnon remontoimista asukkaan tarpeet huomioon ottaen, pienilläkin neliöillä. Sisustusalaan liittyvää tämäkin siis. Valitettavasti tämän bongasin Netflixin puolelta, enkä Yle Areenan ilmaisohjelmista, enkä sen vuoksi linkitä ohjelmaa tähän suoraan. Alla kuitenkin dokumentin nimi kiinnostuneille.

Minimalism: A Documentary About the Important Things

Tässä alla on dokumentissakin esiintyneiden The Minimalists -kaverusten nettisivu:

https://www.theminimalists.com

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Kesäinen ja romanttinen hyvänmielen elokuva sisustusalaan liittyen

Tällaisen bongasin jonain päivänä, ja halusin jakaa muiden sisustamisesta ja remontoimisesta kiinnostuneiden kanssa. Miellyttävän ammattimainen kuvaus; kaupalliset värisävyt, itse tehden ja kunnostaen, puutarha- ja kukat osana sisustamista ja välitysmyyntiä, valintojen runsaus ja konsepti/ moodboard osana valintoja, aikataulutussuunnitelma ym. :)

Rakkauden täysremontti_ Areena.yle.fi