torstai 31. lokakuuta 2019

Mies vailla menneisyyttä ja arvosteluharjoitus

Media ja viestintä elokuva-arvostelu
Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (2002)
Annan edellä mainitulle elokuvalle 4/5 pistettä. 
Pidin elokuvan aiheesta kuvata selviytymistä yhteiskunnassa ilman henkilöpapereita, nimeä, muistia, rahaa tai työtä. Samoin päähenkilön koko elämä sai uuden alun ja hänestä vaikutti tulleen vakaampi ja onnellisempi muistinmenetyksen kautta. Tappajakoiraksi nimetyn lemmikin lempeä ja päähenkilöön kiintyvä luonne oli hellyyttävää. Kosketti myös, miten tavalliset ja köyhätkin ihmiset auttoivat kaikesta huolimatta toisiaan, olivat toiveikkaita ja osasivat rentoutua hyvällä tavalla siinä yhteiskunnallisessa asemassa missä olivat. Parasta elokuvan aikana taisi olla suomalaiseen kesäsynkkyyteen tullut romanssi ja koulukavereissa kuulunut hurraus kohtauksen astuessa lavalle. Viehätyin myös erilaisista kuvakulmista ja ihmisten karuistakin piirteistä, kaunista rehellisyydessään. 
Musiikin mukana olo, junien kulku ja alussa muodostuneiden ystävyyssuhteiden pysyminen läpi elokuvan, kolmen pahoinpitelijämiehen kera, tekivät miellyttävän sulkeutumisen elokuvalle. Mistä en pitänyt elokuvassa oli ehkä omaan, enemmän nykyaikaisiin elokuviin tottuneen mieleni kääntäminen hitaan elokuvan puoleen. Siitä verotin yhden pisteen, mikä on ehkä omaa ammattitaidottomuutta arvostella elokuva. Näistä syistä, mainitsemani hitauden kera, epäilen elokuvan pärjänneen hyvin myös kansainvälisissä kilpailuissa. Harvasanaiset keskustelukohtaukset ovat myös varmasti helpottaneet käännöstyössä.

Pohdintoja

"Mikä elämässä on tärkeää?"

Olen ollut vähän puhki sisustuspuolen opintokokonaisuuden kanssa ja yleisaineet ovat tarjonneet hyvää lepohetkeä. Olisi kuitenkin tarkoitus siirtää opinnot loppuvuodeksi pääosin sisustusalan rakennukselle. Ja se vähän jännittää. Kuntoutujankroppani joutui ottamaan jo yhden lepopäivän. Mutta olen myös koittanut kannustaa itseäni kiinnostumaan sisustamisen iloa tuottavista puolista lukemalla, sisustusohjelmilla ja siivoamalla kotia.

Voimia jokaisen hämärään ja kylmään vuodenaikaan <3

Keittiön tunnelmavalaistusta..

tiistai 29. lokakuuta 2019

Lepo

"Siitäkö tietää, että pitää hetki levätä
Antaa itselle aikaa palautua ja rentoutua,
Kun toisen tavalliset ja ystävällisetkin sanat
Tuntuvat niskassa kekäleiltä ja hermoja raastavilta sivalluksilta?
Tai siitäkö kun itku kasvattaa lammikkoaan silmien takana?
Tai siitäkö kun kaipaa turvalliseen syliin halauksen lämpöön vielä aikuisena?
Tai siitäkö, kun aivot eivät osaa antaa lupaa nukahtaa ja sydän hakkaa tarpeettomasti ylikierroksilla, kivun rajoilla?"

lauantai 26. lokakuuta 2019

Yksi syksyn vaikutus

Ruutukuosia ruskeansävyissä,
lämmön kaipuuseen.. :)
(Ruutukuosit lainattu netistä)

perjantai 25. lokakuuta 2019

Muistiinpanojen kätköistä

"Ihmismieli viehättyy asioista, jotka tukevat hänen omaa maailmankuvaansa ja arvojaan."

"Ihmismieli kuohahtaa herkästi asioista, jotka loukkaavat hänen omaa arvomaailmaansa. Se voi näkyä niin suuttumuksena, kuin pelkona tai surunakin."

Epäonnistuminen karsii epäoleellisia
 ja korostaa oleellisia,
Mielikuvitus auttaa kuvittelemaan
Itsensä toisen asemaan ja kasvattaa
Empatiataitoja.




torstai 24. lokakuuta 2019

SketchUppii tauon jälkeen

Treenasin ohjelman käyttöä ja kertasin verhojen tekoa pikkupirtistä haaveillen..

3m leveä, 4m pitkä, seinänpaksuus +25cm, korkaus 3m + yk

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kohtaamisia elämän valtatiellä

Ohikiitäviä hetkiä. Yhden sellaisen kohtaamisen inspiroimana käsityöharjoitusta. Kantapää onnistui ja löysin toimivan mallin <3 Seuraavassa parissa jäikin sitten taas silmukka vahingossa purkautumispisteeseen.. Onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia löytynee joka päivä 💚

Vihreää 11cm jalkaan

lauantai 19. lokakuuta 2019

Noloa

"Olenko nolo? Ei haittaa.
Elämän aikana kohtaa niin paljon noloa ja kamalaa, että tahdon nauttia hyväntahtoisesta, lempeästä höpsöttelystä, kun vain se esiin jaksaa kaivautua, ja tehdä niin elämästä vähän valoisempaa."


perjantai 18. lokakuuta 2019

Media ja viestintä

Olemme käsitelleet oppitunneilla mainoslukutaidon lisäksi sosiaalisen median muotoja ja haastaneet itseämme hyväksymään herkkyyden itsessämme tulla valeuutisten huijaamaksi. Miten osata tulkita tunteisiin iskevät uutiset ja varmistaa niiden todenperäisyys? Missä määrin pitäisi itse olla valveilla tulkitsemaan vilkasta keskusteluvirtaa? Löytyykö totuus? Ajaako uutinen omaa asiaansa vai onko sen pohjimmainen tarkoitus välittää rehellistä tietoa?

"Valeuutinen on harhautustarkoituksessa tehty teksti, joka matkii oikeaa journalismia, mutta ei ole sitä."

Itselläni on onneksi vielä reilu viikkoa aikaa työstää aiheeseen liittyvää essee -kirjoitusta. Materiaaleja selatessani kohtasin ajatuksen, että on rohkeutta ymmärtää oma alttius väärän informaation lankaan joutumisessa. Ystävättäreni blogipostaus menneellä viikolla käsitteli myös rohkeutta ja jatkoi tämän aamun tervehdyksessä samaa:

"On rohkeutta olla oma itsensä."

Sillä ajatuksella haluan jatkaa tänään matkaani, missä sosiaalinen media ja mainokset ovat osana arkipäiväistä elämää. 

<3


keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Rakkaus

Mitä rakkaus on?
Millainen se kullekin on?
Sanatonta, sanoja, tekoja?

"Et mahdu sanoihin, et muottiin ihmisten.."

torstai 10. lokakuuta 2019

Yksi idea Sastamala -mainoksesta

Saimme maanantaina yhteiskuntataidontunnilla kotitehtävän, missä piti muun muassa tehdä omasta kotikunnasta esite. Koska seuraavat oppituntimme aiheesta ovat tällä tiedolla vasta ensi vuoden puolella ehdin tekemään tehtävän uudestaankin. Tässä kuitenkin omanlaisensa ilmaisumuoto aiheesta.

<3
Hmm.. Tummentaisinko vielä kulkureitin palluroiden välillä?


maanantai 7. lokakuuta 2019

Ideataulu

Ideataulu, inspiraatiotaulu, moodboard, kehitys- ja palautekeskustelutaulu, tehdyt ja tekemättömät työt -taulu, haavekartta, unelmataulu,..

Ideataulun alle löytyy useampia erilaisia kansankielisiä käsitteitä ja käyttötapoja. Sisustusalalla useimmiten käytetään moodboard -sanaa, mikä tarkoittaa suoraan käännettynä tunnelmataulua. Siinä kuvataan toteutettavan projektin tyyliä vaihtelevin kuvin. Tavallisimmin moodboard koostuu kokoelmasta aisteja puhuttelevia asioita, joilla on tarkoitus ilmaista projektin pohjana olevaa ajatusta kokonaisuudesta, mille suunnitelma on rakennettu, mutta tiiviissä muodossa. Moodboardissa onkin usein jotain katseltavaa, kosketeltavaa, haisteltavaa, kuunneltavaa ja maistettavaa. Moodboardia voisi ehkä myös kuvailla mainoksena, jolla myydään tunnelmaa. Moodboardia voisi myös käyttää kuvaamaan epämiellyttävyyttä, mutta sellaiseen käyttötarkoitukseen en itse ole ainakaan vielä törmännyt. Kuvan tulkitseminen tosin on aina henkilökohtaista, ja toiselle mieluisa voi ollakin toiselle epämieluisaa. Sana mood voidaan kääntää tunnelman lisäksi sanoilla mieli, mieliala, tunnetila ja mielentila. 

Ideataulua voi käyttää ja hyödyntää sisustussuunnittelussa kartoittamaan myös asiakkaan omia toiveita, keräämällä erilaista kuvamateriaalia mieltymyksistä, sekä asioista, joista ei pidä. Tällainen ideapankki on hyvä purkaa keskustelemalla auki suunnittelijan kanssa alkuhaastattelutilanteessa. Monipuolisen kuvavalikoiman kautta voi kartoittaa, mitkä muodot, sävyt, tuoksut, elämäntavat ja arvot jne. koskettavat kyseisellä hetkellä. Pidemmällä aikavälillä tehty kuvapankki voi opettaa mieltymyksen vaihtumista, aikansa muoti-ilmiöiden vaikutusta ja avata pohjalla olevaa ajan kulumisen kestävää mieltymystä. Tällaista mieltymyksen avaamista voi tehdä myös oman asuinympäristönsä nykyisestä ulkoasusta ja käytännöllisyydestä - ehkä jopa realistisemmin kuin hetkessä napattujen inspiroivien kuvien kautta.

torstai 3. lokakuuta 2019

Pohdintoja

Miten pysyä pehmeänä elämän kovuuden keskellä? 

Sydämessä valo...

tiistai 1. lokakuuta 2019

Mainos

Mainoksen tehtävä ja tarkoitus on myydä tuote tai ajatus. Miten paljon olen itse mainoksen vietävissä? Osaanko analysoida mainoksen? Mitä kaikkea olen itse ostanut mainoksen vuoksi, tai jättänyt hankkimatta?

Kuva-analyysin oheistuote.
Mitä kuva kertoo minusta?