Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Arjen keskellä hyvä elämä -luento

Pääsin osallistumaan Kalervo Aromäen luennolle Äetsän koululla 10.3.2020. Luentosarjan ensimmäisen illan aiheena oli Perhe - paras ja pahin. Joitain muistiinpanoja illasta (harvinaista, mutta unohdin muistiinpanovälineet matkasta, silti sain jotain muistiin. Ja samalla oma kämmi muistuttaa, että sellaista elämä on, ei aina mene niin kuin on suunnitellut.)...

+ Eläessäni kerron menneisyyteni tarinaa
+ Tärkeämpää on mitä kokemuksillani teen, eivät kokemukseni.
+ Kipu on sitä, kun en hyväksy todellisuuttani.
+ Tehtäväni: auttaa hyväksymään oma elämäni.
+ Suhde, perhesuhde tms, muodostuu neljän aiheen syklistä, joista ensimmäinen on sitoutuminen. Valitsen ja päätän sitoutua suhteeseen oli se sitten vanhempana, puolisona, ystävänä. Sitoutumisesta seuraa toisena hyväksytyksituleminen. Suhteen syventymiseen ja kasvuun kuuluu, että olen hyväksytty itsenäni ja hyväksyn toisen. Silti hyvät käytöstavat ja tietyt pelisäännöt kuuluvat asiaan. Kolmantena on tukeminen: tuen omalta osaltani toista kukkimaan, jaksamaan, kannustan ja rohkaisen. Näistä neljäntenä tulee läheisyys, ja toteutuessaan läheisyys syventää sitoutumista jne.

Huomaan, että muistiinpanoni ovat todella suppeat, mutta ehkä tulen silti kokemaan vielä myöhemminkin, ehkä unessakin ahaa-elämyksiä. Viime yön pelasin unissani Minecraft-peliä.

Puhelimeen kootun miniaineiston ja ulkomuistin
pohjalta muistiinpanotiivistelmää kotona.





















Muok. 11.3.2020 Muistin vielä mielenkiintoisen luennolla vastaan tulleen ajatuksen ja opetuksen narsismista. Olen kuullut mediassa aiheesta ja lukenut erään nuoren naisen runoja aiheesta ja jäänyt välillä ihmettelemään mitä se tarkoittaa. Sain siihen avaavan mielikuvan. Pieni vastasyntynyt lapsi on täydellisessä yhteenkuuluvuuden tunteessa kaiken kanssa. Vanhempien tehtävänä on ruokkia tätä rakastettuna olon tunnetta entisestään. Narsisti on päinvastaisessa olotilassa, kuin tämä vastasyntynyt. Hän ei nimittäin kykene tuntemaan/kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään tai minkään kanssa. Hänen sisällään on ikään kuin tyhjiö, jota hän pyrkii täyttämään. Tyhjiön täyttämiseen hän käyttää (ehkä ymmärtämättä omaa tilaansakaan) muita ihmisiä, nähden muut vain objekteina tyydyttämään oma kaipuunsa kokea tyydytystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota hän ei kuitenkaan kykene tuntemaan/kokemaan.

Ehkä onkin tervettä, jos huomaa sisältään nousevan kaipauksen, että haluaa elää elämäänsä siten, että ei elä vain itseään varten ja omaksi hyödykseen. Kuitenkin terveellä tavalla on hyvä pitää huolta omista rajoistaan, kuten tuossa ylempänä taisinkin jo kirjoittaa, ja luennollakin tuli vastaan.

torstai 6. helmikuuta 2020

Talvikuvia

Tukholman messuihin tutustuessani kiinnitin huomiota etusivun kauniiseen talviseen metsäkuvaan ja pohdin Luonto ei erehdy -lausetta. Ehkä me suomalaiset pidämme valkoisista seinistä ja valkoisesta kodista pitkä talven ja lumen vuoksi? Samoin kuin keväällä hennosta vaaleanpunaisesta omenapuiden kukintojen inspiroimana ja keltaisesta leskenlehtien pilkahdusta odottaessa, kesällä voimakkaastakin värien runsaudesta ja ruohonvihreästä ja syksyllä jälleen ruskansävyjen murretusta maailmasta kohti talven valkoista, mustanruskeaa ja havupuunvihreää sävymaailmaa...

Pakkaslumi, auringonvalo, tuulen irrottama koivunoksa,..
vaalean ja tumman kontrasti..
ja miten vaalealla ja tummalla on monia sävyjä...

Syksyltä jääneitä valkolumimarjoja jo hieman eläneiden
sävyisinä mutta kauniisti hennoissa oksissa kiinni
pysyen...

Tukholman messut 2020

Opiskelijamme jakautuivat tänä vuonna Tukholman messuille lähtijöihin ja Suomeen jääneisiin. Artesaanityön tekemisen ohessa halusin paneutua etänä Tukholman messujen tunnelmaan ja tämän hetken trendeihin. Tässä siitä joitain ajatuksiani.

Tukholman messujen sivustolle tutustuessani mieleeni nousi ensimmäisenä tämän hetken trendeiksi puu ja luonto, ja niiden myötä paljon puhuttanut ympäristöystävällisyys ja ihmisen kaipuu rauhaan ja luonnosta nauttimiseen. Mielestäni oli nähtävillä mieltymystä myös väljyyteen, askeettisuutta ja minimaalisuutta tavaran määrässä yhdistettynä runsauteen muhkeudessa ja pyöreissä muodoissa, luonnollisuutta, pienien kotien huomioimista ja myös vastapainona suuria ruokaryhmiä ja alueita kutsuen ihmiset kokoontumaan yhteen, rakenteellisia vau-elementtejä seinäpanelointina tai koko seinän laatoituksena, pohjavärin ollessa yhtenäinen ja siten myös yllättävän rauhallinen massiivisuudestakin huolimatta.

Sain myös jotain mielikuvia 1960-1970 –lukuihin, vaikka pääsääntöisesti huomioni kiinnittyi aikakausien trendien tasapainoiseen sulautumiseen muodostaen 2020-luvulle ominaisen harmonisen tyylin, jossa on jokaiselle jotakin. Mielestäni ei liian työläitä ja yliampuvia kokonaisuuksia vaan runsaus ja suuruuskin oli tasapainossa ympäristön kanssa ja helposti huollettavissa, mikä on näin ollen mahdollisesti aikaa kestävää sisustamista.

Mitä mieltä sinä olet? Mitkä asiat sinulle ovat tärkeitä sisustamisessa? Oletko tutustunut messuihin paikanpäällä vai etänä?

https://www.stockholmfurniturelightfair.se/

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Artesaanityö 2/0

En olekaan vielä huomannut blogiin päivittää, että saimme onnellisia uutisia ja aloitusseminaari siirtyi eteenpäin kahdella viikolla!

Olen saanut käytyä asiakkaani luona ottamassa mittoja, tekemässä tarkempaa alkuhaastattelua, otin kuvia ja kirjasin ylös omia ajatuksia toteutettavista töistä.

Hetkellinen epävarmuus meinasi iskeä, koska tekemiseni on vielä vähän lapsen kengissä ja olen epävarma omasta osaamisestani tehdä ja toteuttaa työtä ulkopuoliselle. Opettaja osasi kuitenkin tsempata hienosti ja rohkaista siinä, miten omat ajatukseni ja alustavat suunnitelmani kuulostavat hyviltä. Tämän hetkinen tavoitteeni on tehdä tilaan kaksi erilaista suunnitelmaa, joiden muutokset ja toteutukset selkenevät myöhempien asiakastapaamisten ja keskusteluiden kautta asiakkaan toiveiden pohjalta. Ideoin suunnitelmien työnimiksi alustavasti Keidas, joka olisi enemmän omanlaiseni näkemys tilaan huomioiden asiakkaan haaveita ja suunnitelma, sekä Skandinaavinen, jonka muodostan mahdollisimman puhtaasti asiakkaan omien toiveiden pohjalta omaa tähän asti opittua tietotaitoa käyttäen.

Hyvää Runebergin päivää!

Yrittäjyydestä

Opintoihimme kuuluu myös pintaraapaisu yrittäjyyden maailmasta. Järjestämämme Joulutalot 2019 kuului opintokokonaisuuteemme ja lisäksi käsittelemme yrittäjyyttä muilla tavoilla. Kuluvan viikon tiistaina saimme esimerkiksi kuunnella ja kysellä alan yrittäjältä omia kokemuksia yrittäjyydestä ja siihen liittyvistä käytännön asioista.

Kirjoitin joitain asioita muistiin omin sanoin:

- Yrittäjyyden aloittamiseen saa tukea oman kunnan elinkeinopalveluilta ja yrityspalvelusta.
- Yrittäjyyden aloittamiseen ja erityisesti starttirahan saamiseen on erikseen mainittavia vaatimuksia. Starttirahan saaminen on työtä vaativa prosessi, jossa omat heikkoudet kartoitetaan ja omaa osaamista täydennetään huomatuilla tavoilla. Myös sivutoimisuus yrittäjänä on mahdollista oman työn ohessa.
- Markkinointi on tärkeä osa yrittäjyyttä. Markkinointiin sisältyy mm. käyntikortit, messuille osallistuminen ja itsensä markkinoiminen, jalkautuminen ja omien palveluidensa tarjoaminen yrityksille joskus ilmaiseksi tai edullisemmin, perinteiset lehtimainokset, mainokset ajoneuvossa tai kivijalkaliikekin voi olla mainosta katukuvassa, hyvä maine markkinoi myös itseään tehtyjen töiden ja menneen työuran kautta.
- Liiketoimintasuunnitelmaan on tärkeää kirjata kaikki työtoimenkuvat, joita voi toteuttaa ja samalla miettiä, mitkä toimet kannattaa jättää pois jos oma osaaminen ei riitä
- Alallamme tulee aina uutta ja uuden opettelu vie aikaa. Yrittäjyyden opettelussa voi olla sama: paljon uutta opittavaa ja sen oppiminen vie aikaa. Osan palveluistaan voi myös ulkoistaa ja ostaa muualta. Esimerkiksi kirjanpito, mainostaminen, 3d-kuvat, toteutustyö tai osa toteutustöistä.
- Jokaisella on omat vahvuudet, tekemällä oppii huomaamaan itselleen hyvän ja toimivan tavan tehdä, millä voi myös erottautua joukosta, ehkä jopa keksiä uuden bisnesidean.
- Alalla on tärkeää osata kuulla asiakasta, mitä asiakas tarvitsee ja haluaa, tsempata asiakasta ja olla hyvä asiakaspalvelija, palvella asiakasta eikä itseään.
- Sisustusalalle ei ole valmiita laskelmapohjia kuten esimerkiksi kampaamoalan yrittäjille, vaan jokaisen yrittäjän on itse arvioitava oma realistinen hinnoittelunsa. Varsinkin alkuun on tärkeää ettei ylihinnoittele itseään.

Paljon muutakin liittyy yrittäjyyteen, mutta tässä vain pieni raapaisu, kuten alussa mainitsin. Henkilökohtaisesti en näe itseäni yrittäjänä sen pohjalta, mitä olen oppinut itsestäni ja alaan liittyvästä yrittäjyydestä erityisesti stressinhallintataitojen ja epäsäännöllisten tulojen vuoksi. Nostan hattua jokaiselle yrittäjyyden taidon omaavalle. Tulevaisuus on kuitenkin avoinna ja en tiedä mitä kaikkea tuo tullessaa. Ehkä jätän yrittäjyydellekin oven vielä raolleen.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Louise Penny - Kylmän kosketus

"Meillä on tarkkaan ohjatut ohjukset ja harhaan johdetut ihmiset." - Martin Luther King

"Minun oli käytävä helvetissä löytääkseni onnen."

"Missä on rakkautta on rohkeutta,
missä on rohkeutta on rauha,
missä on rauha on Jumala.
Ja kun ihmisellä on Jumala, hänellä on kaikki."

Louise Pennyn sanoin maalaama
pikkukylä ja sen henkilöhahmot
ihastuttavat niin, että itsekin
kaipaisin muuttaa kylään. Uppoaa
Agatha Christien pohjustamaan makuuni.
Lämmittää myös arkea.

lauantai 18. tammikuuta 2020

Uutta ja vanhaa

Sisustuksessa voidaan kuvailla olevan tietty sweet spot, kun tyylien kerroksellisuus muodostaa kultaisen leikkauksen kaltaisen kokonaisuuden. Siinä päätyylilajin ja maustetyylin suhde on raikas ja miellyttävä. Esimerkiksi uuden ja vanhan yhdistäminen: toinen on pääraaka-aine ja toinen on tärkeä osa, mutta sitä on vähemmän - eli on kuin mauste. Sisustuksia voidaan toki koota monella tavalla, ja tämä on niistä vain yksi tapa.

Olohuoneeni koki muutoksen
Ektorp-sohvan vaihtuessa 50-luvun
muotoiluun ja uuden ja vanhan tasa-
painon hiominen sai opittujen asioiden
mieleen nousuna hymyn huulille.