keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kuormalavaterassi -harjoitus

Kesälomaa takana kohta parisen viikkoa ja melkein kaikkea toivomaani olen saanut jo tähän mennessä tehdä: lukenut, käynyt luontopolulla, uimassa, tuunailua, mattopesua, kotoilua, ystäviä ja sukulaisia,.. Listalta poimin tuunailun ja otsikossa mainitun kuormalavaterassin, mitä pääsin toteuttamaan omalle takapihalle naapurin vinkatessa, että häneltä jäi muutama ylimääräinen jos kelpaa. Niinpä muokkailin omalle ruohoittuneelle, parilla lankkulevyllä päällystetylle takapihaosuudelleni pikaisen ratkaisun. Lavat tasoitettu kalikoilla, käsitelty harmaalla kalusteöljyllä, päällä puuosuudet samalla öljyllä käsitelty pappani vanha keinu, jonka metalliosatkin kohta kaipaisivat uutta maalia pintaansa. Keinun eteen levitin vanhan varastosta löytyneen räsymaton, jonka päällä on ollut kiva aurinkoisilla päivillä pötkötellä ja lukea kirjaa.

Osittain käsitelty
Käytössä jo toista viikkoa. Syreeni antaa 
miellyttävän varjon kuumana päivänä.