Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. elokuuta 2019

Kesäloman loppua ja viimeisen opiskeluvuoden alkuvalmisteluja..

Paloja kesältä:

+ Pyöräretki omassa rauhassa katsellen maisemia
+ Hölkkäilykunnon iloinen paraneminen
+ Omien ongelmieni jääminen hetkittäin omaan rauhaansa sotimaan sisälläni, ja olen saanut keskittyä siihen, mitä on ympäristössäni tehtävää, nähtävää tai kuultavaa
+ Rauhallisen elämänrytmin merkitys omalle luonteelleni
+ Vaikken ole ammatiltani opettaja, olen silti omalla elämän paikallani jotain sen kaltaista arkisemmassa muodossa (Jossain lienee ulkonäkökaima, koska ammattia on tarjottu minulle useamman kerran vuoden aikana. Kuvaus on ystävän sanomaa mukaillen.)
+ Lepäämisen opettelua
+ Ihmisyyden, erilaisuuden ja armollisuuden puhuttelun alla olemista
+ Oman epätäydellisyyden hyväksymistyötä yhä edelleen
+ Aarteet hetkissä; lapsen touhujen seuraaminen, käpyaarteiden keräily, kuttujen rapsutus, ystävättären koiran ulkoilutus, marjojenpoiminta, päikkärit riippukeinussa, heinäsirkkojen sirinä, tiskatut tiskit, salaman välähdys taivaalla, saunominen ja uiminen sukulaisporukalla ilman kiirettä,..

Lapsen leikit eivät aina paljoa tarvitse

Alkava vuosi jännittää. Ahdistuskohtauskin jo kävi kylässä ja siitä yhä edelleen rauhallisesti toipuessa (kaksi vuotta ehtikin jo vierähtää ilman, jos ei muistini pahasti pätki). Mutta kehuttava on opettajieni tsemppaavaa asennetta, kun haluavat tukea minutkin valmistumaan, ja se on saanut itsestänikin jo vähän tartunta pintaa. Päivä ja hetki kerrallaan. Voin osata jotain, vaikken itse huomaisi sitä osaavani. Siihen liittyen tuttavan postauksesta lainattua:
"Luova -prosessi:
1) Tämä on mahtava
2) Tämä on hankala
3) Tämä on pepusta
4) Minä olen pepusta
5) Tämä saattaa olla ok...
6) Tämä on mahtava"
Henkilökohtaisesti koen, että luovalla alalla työskentelevä ihminen tarvitsee hyvää rentoutumiskykyä vastapainona aivotyöskentelylle. Enemmän kuin mitkä taidot itselläni on opettelusta huolimatta. Ammatillisesti koen olevani edelleen matkalla, ja ajattelen näilläkin opinnoilla olevan oma merkityksensä.

Kaikkea hyvää ja voimia päiviin, meille kaikille <3


maanantai 22. heinäkuuta 2019

Kesäeväs

"Joskus pienet asiat riittävät ja ovat enemmän kuin suuret suunnitelmat."

Joenrannalla
seikkaillessa

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Uutta ja vanhaa

"Tunteidensa kanssa eläminen
Ihmissuhteiden peilistä itseään katsellen
Rauhallisesti omiin ja toisen reaktioihin kasvaminen
Saada kokea olevansa hyväksytty ja turvassa
Läheisyydessä
Kukkien siten itsenäisenäkin kauneimmin"


torstai 6. kesäkuuta 2019

Kesälomalaisen päiväkirjaa

Nyt alkaa olemaan jo viikko kesälomaa takana. Sain itse toukokuussa lääkäriltä päätöksen, että vietän kesäni sairaslomaillessa, lataan akkuja syksyllä jatkuvia opintoja varten ja vietän aikaa perheeni kanssa. Minua on meinannut naurattaa, miten konkreettista tästä levosta on tullut, koska heti loman alussa käyttöautomme sai katsastuksessa ajokiellon ja jatkoi suoraan sukulaisille remontoitavaksi. Kävellessäni kymmenenkilometrin matkan kotiin, mukanaan vievässä vastatuulessa, muistin jälleen auton mukanaan tuoman mukavuuden matkanteossa. Vaikka nautin kyllä kävelystä. Polkupyörä oli varalla asiointireissuja varten isommalle kylälle, mutta siitäkin puhkesi elämäni ensimmäisen kerran samaan ajankohtaan takarengas. 
Tämä rauhallisen kulkemisen aika on tehnyt itselle ja perheelleni hyvää. Lapset ovat saaneet tarpeellista tylsyyden kokemista ja sen mukanaan tuomaa ideoivaa luovuutta. Ja meillä on ollut kaikkea tarpeellista. Olen saanut pakkolepoa vapaaehtoishommista ja käynyt parissa itselleni uudessa virkistävässä lähitoiminnassa.

Omaa alaa olen saanut markkinoida muutamissa keskusteluhetkissä, mutta muuten en ole varsinaisesti tehnyt alaan liittyviä asioita. Ja sen suon itselleni tämän kesätauon aikana. Vaikka on tällä tiedolla tarkoitus olla osallisena jossain muodossa, aiemminkin mainitussa kellari -projektissa. Sitä ennen aion kuitenkin napata alan rikastuttavan puolen ja katsella asioita; katsella ympärilläni olevia maisemia ja asioita antaen niiden omaan tahtiinsa ruokkia luovuuden kukkasia, katsella lähipiirin remontteja, katsella miten paljon ruskeansävyt näkyvät sisustuksessa tänä kesänä, katsella vaatemuotia ja mahdollista vaikutusta sisustuksen maailman mieltymyksiin,..

Hyvää kesää <3

tiistai 14. elokuuta 2018

Syksyn alkua 2018

Ryhmämme aloitti koulun kakkosluokkalaisina. Osalle väestä tämä on valmistumisvuosi, osa vielä jatkaa. Moni oli saanut työharjoittelupaikasta itselleen kesätyön. Huomionarvoisa asia tuleville opiskelijoille huomioida mahdollisuutena.

Itse sain toteuttaa ainoan haaveeni kouluvuodelle ja pyöräilin kouluun. Oli jo viime lukuvuoden toiveissa, mutta sen aika koitti näemmä vasta nyt. Joskus hyvät asiat kypsyvät aikansa. Yhden lisätoiveen keksin kotimatkalla: että malttaisin joku päivä ostaa itselleni jonkin mieluisan täyteläisen jugurtin tai rahkan. Pienissä asioissa voi olla suuri ilo. Nautitaan jokainen tästä hetkestä <3

Vielä parin palasen verran paluuta kesään, kotoisuuteen ja auringon väreilyyn. Kuvien muodossa.
Keltaista, Manu-kissa nauttii rapsutuksesta

Pupunen

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kesäkuulumisia

Koulunpenkki kutsuisi jälleen kolmen viikon kuluttua. Joku minulta kesällä kyseli opiskelun kivoista puolista ja sain kehua yhteistyön tekemistä, sitä että hommia tehdään porukalla ja hyödynnetään yksilöiden osaamista - yhdessä tehdään ja yhdessä opitaan. Myös ilmaista koululounasta peukutan vahvasti, se on iso ilo arjessa. Ja ruoka on ollut hyvääkin kaiken lisäksi. Oppimista on vielä paljon. Olen kipuillut henkilökohtaisesti sen kanssa, etten koe oppineeni itse sisustamisesta niin paljon kuin alalla opiskelevalta ajattelen edellytettävän. Mutta kuten keskustelukumppanini muistutti niin aina on alan suomat jatko-opinnot ja yksittäisten oppiaineiden mukanaan tuomat mahdollisuudet.

Lomalla olen saanut ilokseni olla lomalla. Blogiin kirjoittelinkin jo kesäloman alussa ja puuhailulistalle saan nyt lisätä löytäneeni keittiöön vihdoin verhot, jotka miellyttävät omaa silmää riittävästi ulkonäöltään ja materiaaliltaan. Toinen tytär sai oman huoneensa kattoon kaapissa odottaneen lamppunsa. Yksi mekko on ommeltuna ja omistajansa pitämä. Muutakin kirjoitettavaa varmasti olisi, mutta toisella kertaa. :)

<3