maanantai 14. syyskuuta 2020

Ikkunat

Olen tämän kesän ollut inspiroitunut ikkunoista. Ikkunoita on niin paljon erilaisia. Ikkunaa miettiessä on nähtävissä ainakin:

- ikä

- koko

- suunta ilmansuuntaan/ulkona olevaan näkymään/näkymä sisätilaan

- koristeellisuus, rimotus

- rakenne (lämpölasi, 1-,2-, 3-kerrosta,..)/ avaamisen mekaniikka

- ympäristöaukon syvyys ja upotuksen keskitys

- korkeus

- lasin sävy

- karmin sävy

- käyttötapa

- tyylien sekoitus samassa rakennuksessa tai pihapiirissä

Vanhan pihapiirin ulkorakennuksen päätyikkuna


keskiviikko 19. elokuuta 2020

Lempipaikkoja kodissa

Lueskelin kesällä vanhoja Unelmien Talo&Koti -lehtiä. Niiden viimeisillä sivuilla oli Ystäväkirjaosio, jossa lukijat pääsivät jakamaan tarinoita ja kuvia omasta kodistaan ja itselleen mieluisista yksityiskohdista. Meinasin itsekin täydentää tänne vastaavanlaisen kokoelman, mutta päädyn tiivistämään sen tällä kertaa vain muutamaan kodin kuvaan ja mielipaikkaani kodissa. 

Mikä on sinun lempipaikka tai -näkymä kodissasi? Vaihdatko sisustustyyliä tai huonekalujen paikkaa usein? Pysyykö kotisi pääosin samanlaisena pieniä muutoksia lukuunottamana? 




sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Etäopiskelut vk 22

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa, näin meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. Jää jälki sydämiimme. Jälki unelmiin. Teille toivomme nyt näkemiin.
Viimeisen kouluviikon helmiä... (täydentelen taas jälkeen päin)

Sisustustyön tekeminen Retki luontoon ja tutustumaan mökkiprojektiin, koulukaverin artesaanityöesitys, MS Teams kokoontuminen, valmistujaisjuhlat pienellä kokoonpanolla,...

Omalta osaltani viimeinen viikko on mennyt hieman eritavalla, kuin oli suunnitelmissa, lähipiirissä sattuneiden haavereiden vuoksi. Tutustuin luontoretkeen ja mökkiprojektiin vain etänä, artesaanityöesitys oli kaunis, olen ihastellut värejä niin luonnossa kuin vaatetuksissa, korjausompelin asiakkaalle yhdet käytettynä hankitut puuvillaverhot, hemmottelin itseäni kesän kunniaksi tummapaahtoisella kahvilla ja pikakahvilla parin kuukauden tauon jälkeen, ja katselin haikeana miten kolmannet opiskeluaikana käyttämäni lenkkarit alkavat paljastamaan villasukkieni värin (eli kulumaan kauniisti puhki)..

Vielä muistiin joitain positiivisia huomioita Yhteisö, retket, ammatilliset oppimiskokemukset ja jakamisen rikkaus, oppimisen rikkaus, ahkeruus, välittäminen, herkkyys, aistia kauneus ja erilaisuuden monimuotoisuus,...

Paljosta saan olla kiitollinen. Tuulta purjeisiin ja oppimisen rikkautta jatkaville ja aloittaville! (kuin myös lähteneille)

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Etäopiskelut vk 21

Täydennän jälleen viikon edetessä..

Sisustustyön tekeminen MS Teams palaveri, taidepläjäys koululla pienryhmällä tutustuen pikaisesti ja monipuolisesti menneeseen ja nykyiseen ulkomaiseen ja kotimaiseen taiteeseen koronataiteen inspiroimana,.. Opintokortin tsekkaus opolle, ja näyttäisi olevan 180ops - valmistuminen näyttäisi olevan toteutumassa, joten ihmeiden aika ei ole ohi. Kevätretki ja todistusten jakohetki, rajoitteisiin sopivilla järjestelyillä, saattaa sittenkin olla terveelle pienryhmälle järjestettävissä. Nämä ovat vielä selvittelyn alla, ja ohjelmassa ensi viikolla toteutuessaan.

Ps. Valkoinen pöytä lähti asiakkaalle eli äidilleni viikonloppuna. En dokumentoinut, toteutin lopulta hiontojen jälkeen tyttären kanssa maalaten tiimityönä, joten ei ollut virallinen koulutyöksi. Oli kuitenkin arvokas yhteistyöhetki ja opettamalla oppii itsekin.
Lähetin viikonloppuna myös yhden työhakemuksen, josta työnantaja vastasi kauniisti antaen palautetta, ettei heillä ole minulle sopivaa työtä tällä hetkellä tarjolla. Kyseessä oli sikojen hoitaminen ja sikalan peseminen, josta itselläni ei ole kokemusta.

Koitin tehdä karanteenitaidetta. Tämä ei ole mielestäni vahvinta osaamistani. Päädyin erilaisten klassisten teosten ja nykyaikaisten posteritaiteilijoiden jälkeen kuvataiteilija Tuula Lehtisen mosaiikkityöhön, jossa on ruusu. Alkuperäinen työ on nähtävillä Danderydin sairaalassa Ruotsissa ja se on valmistunut 2018-2019.
Hyödynsin teoksessa
mainoslehtiä ja lasten
origamitöistä jääneitä
väripaperipaloja..

perjantai 15. toukokuuta 2020

Granny's Cottage

Jatkoin mummulan vintille suunnitelman tekemistä. Kalusteiden ja valolähteiden myötä renderöinnin aika kasvoi huomattavasti. Tilassa nyt neljä valolähdettä sekä ikkunasta tuleva valo. Näiden kanssa meni aikaa melkein kolmisen tuntia ja lopetin rendauksen keskeneräisenä, koska kuva oli mielestäni jo riittävän hyvä siihen nähden, etten tiedä toteutetaanko projektia millä aikataululla ja tyyliä en ole myöskään varmistanut asiakkaalta. Enemmänkin tämä on siis omaksi hyödyksi ja iloksi, harjoittelua ja taitojen ylläpitämistä.
Näkymä huoneen perältä. Oikealta tulee ovi makuuhuonetilaan.
Ikkunasta aukeaa kaunis peltomaisema ja naapuritalo näkyy
horisontissa.
Tässä olin säätänyt lattaivalaisimeen liian suuret valotehot,
minkä vuoksi keskeytin rendauksen ja tein korjauksia.

Näkymä huoneen perältä korjatuilla valoasetuksilla.

Näkymä huoneen perälle.
Rauhallinen pohja saa maustetta retrohenkisistä väreistä.
Päiväpeite on teknisistä syistä valkoinen, eikä ruutukuosi näy.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Etäopiskelut vk 20 11.-15.5.2020

Sisustustyön tekeminen Toisen vuosiluokan esityksiä MS Teams yhteyden avulla, SketchUp, pöytä-projektia, vielä yksi yhteiskuntataidon tehtävä palautukseen,...

Muistiinpanoja osa 1
- Mielenkiintoiset ristiriidat: romanttisen rakennuksen ja kotimaisen designhuonekalujen yhdistäminen
- Keskeneräisyyden sietäminen on osa sisustusalan työskentelyä.
- Pohdiskelu ja rakentavan palautteen saaminen kollegalta on hyvä mauste luovalla(kin) alalla.
- Katseen kohdistaminen a) maisemaan, b) takkaan, c) tv...
- Tummat seinäpinnat imevät puoleensa samoin kuin kauniit maisemat.
- Lattiakaadoissa on hyvä pitää mielessä lattiamateriaalia valitessa, että keskelle lattiaa tuleva kaato (viemäri) onnistuu siististi korkeintaan 10cm x 10cm laatoilla. Jos kaato on seinän vieressä, niin isompi laatta onnistuu todennäköisesti myös.

Muistiinpanoja osa 2
- Upeita töitä opiskelijoiden tekemänä: Vau!
- Asiat on helpompi hyväksyä, kun ovat selkeästi ja järkevästi perusteltuja. Eli miksi mikäkin sisustusratkaisu tehdään.
- Sisustajan oma ammattiala ja osaaminen on sisustuksellinen. Oman alansa ammattilaiset ovat myös auttamassa asioissa, jotka eivät kuulu omaan alaamme. Esimerkiksi palo-, sähkö- ja kantavuusturvallisuuteen liittyvät asiat.
- Osata kuulla, mistä asiakas todella pitää.
- Osata kysyä, miksi tietystä kalusteesta tai asiasta halutaan kodissa eroon. Onko syynä, ettei tarvita säilytystilaa, minkä kaluste tarjoaa? Onko syynä, ettei kaluste/asia itsessään miellytä, anna positiivista tunnekokemusta, on epämukavassa kohdassa/alueella, väri, ulkonäkö tai koko ei miellytä...? Näin suunnittelussa on helpompi ottaa perustelut poistolle ja muutokselle kokonaisvaltaisemmin huomioon.

Ja kertauksena: Mikä on pääraaka-aine ja mikä on mauste sisustuksessa kokonaisuutena? Tätä voi pohtia käytännössä listaamalla samaan tyylisuuntaan istuvat materiaalit ja kalusteet erikseen, ja laskea kappaleiden perusteella, mitä tyyliä on eniten.


Rendasin rakentamaani Granny's Cottage suunnitelmaa.

Sama vähän paremmalla valaistuksella. 

perjantai 8. toukokuuta 2020

Englantilainen huoneisto SketchUp:lla leikkien

Tämän englantilaisen huoneiston parissa olen työskennellyt koronan vuoksi tulleella etäjaksolla. Inspiraationa romantisoidut brittimielikuvat vesisateista ja kodin lämmöstä sekä televiossa pyörineet sisustusohjelmat.
Koitin useampaan otteeseen tehdä animaatiota. Portaisiin siirtyminen yläkertaan mennessä tapahtuu hauskasti katon läpi imaisten, mutta toivottavasti ei haittaa.


torstai 7. toukokuuta 2020

Tyyny 35cm x 55cm

Innostuin tänään ompelemaan mummulle puutarhaan tyynyn kuluneen tilalle. Käytin lahjoitustilkkuja, joista löytyi kaunis kukkakuosi.
Mittasin kankaan sopivuuden.
Esipesty kangas silitetään
ja leikataan suunniteltuihin mittoihin.
Ja ompelemaan välisilitysten kera..

Kissa tykästyi tyynyyn niin,
ettei kuvaamisesta meinannut
tulla mitään 😅

SketchUp-harjoituksia

Katselin atk-opettajamme Youtubeen tekemiä opetusvideoita ja koitin itsekin treenata vinkkejä käytännössä.
Paperipainoja kesän kuiskuttelemien sävyjen kera.
Hyödynnettävissä esim. ovipintojen monipuoliseen tekemiseen.














Nimipäiväsankarin lapsuusajan piirustuksia tapettina ja tauluna.
Samalla harjoittelin edellisen harjoituksen avulla kehyksen
muokkausta ja vesileiman muodostamista alareunaan.

Vesileimaan leikkasin edellisestä harjoituksesta taustan pois
ja kirjoitin harjoittelee hän, mikä jäi hieman liian pienelle
fontille. Oikeaoppimisessa rajaamisessa ei tule katkaista raajoja:
Siitä muistutuksena kissaeläimen varpaat tapetin yläreunassa :)

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Tyyny 40cm x 40cm

Tein pikaisena välityönä tyynyn 4-vuotiaalle pojalle mummulaan. Toteutuksessa käytin epävirallista tapaa ns. kirjekuoritaitetta tyynyn toisella puolella, mikä helpottaa pesua mutta ei vaatinut ostosreissua vetoketjukauppaan.
Esipesty puuvillakangas.
1.Silitys 2. Leikkaus mittoihin
3. Taitteiden silitys 4. Ompelu
5. Silitys ja ompelin
vielä sentin tereen












Valmis! Toivottavasti
poitsu tykkää :)













<3











Eksyin tekemään pienestä tilkusta
vielä tyynyn jo muodottomaksi
menneen unityynyn 50x60 puolikkaalle
mustikkakuosilla ja samalla ohjelmalla.
Tämä siis 25cm x 60cm.













Pääsi apinan syliin..

Kesämaja

Kaivelin vanhan SketchUp-pohjan luonnoksen naftaliinista. Kyseessä on viime kesäinen inspiraatio pienistä kodeista tai mökeistä, jota päätin jatkaa rakentamaan eteenpäin ja poistin myös joitain keittiönurkkaukseen tekemiäni rakennelmia. Työ jättää vielä avoimeksi mahdollisuuden muokata tilaan niin kuivakäymälän ja pienen suihkun kuin myös keittiö- ja oleskelunurkkauksen. Joitain pieniä huolimattomuuksia huomasin maalauksessa, ja omat videon tekemisen taidot ovat tässä kohden vasta harjoitustyö numero kaksi (kts. edellinen artesaanityö, joka oli harjoitustyö numero yksi).

Artesaanityö 2020

Artesaanityö on omalta osaltani valmiina ja naputeltuna. Oma prosessini oli mielenkiintoinen ja monimuotoinen. Olen hyvillä mielin asiakkaan, oman työyhteisön ja oman työn puolesta. Tai omasta työstään sitä nyt aina voi löytää jotain hiottavaa, mutta tavoitteeni saavutin yli omien odotusteni.

Tein näin atk-tuntien kunniaksi SketchUp-työstäni lyhyen videokävelyn huonetilassa, joka oli rajattu isommasta alueesta videossakin näkyvään noin 24 neliömetrin tilaan.

"Miten arvokasta on saada olla osa hyvää työyhteisöä."



sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Etäopiskelut vk 19 4.-8.5.2020

Toukokokuuta...
Viikonloppuna testinä perennaa 
ja lubiinia kesäkukaksi ruukkuun.
Kierrätyspihassa rösöisyys on 
täynnä kaunista...

















Sisustustyön tekeminen Artesaanityöt, palautekeskustelut, työelämäntietouskurssia, SketchUppii,.. Vapaa-ajalla ompeluhommia tauon jälkeen enemmänkin. Hyvää ja virkistävää viikonloppua <3

Lähtökuopissa artesaaniesitykseen
MS Teamsin välityksellä.
Vielä musiikkia rentoutuksena.
Vuorossa ekana on hyvä olla.
Upeita töitä 😍 Ohi on! (vielä
tietty tunteja jäljellä..)


















Ote artesaanityöni esityksestä..
Tehty SketchUpilla, Kerkythealla
ja Powerpointilla.











 ~~<3

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Etäopiskelut vk 18 27.-30.4.2020

Toukokuun edellä.. :3
Edelliseltä viikonlopulta
luonnon aarteita.. Kaunotar
käveli kohti kameraa..















Sisustustyön tekeminen Arviointimateriaalin läpikäyminen kevään 2019 kellariprojektista ja arviointikeskustelu, työelämätietouskurssia, tarkistetaan porukan artesaanityöt (esitelmät itsessään siirtyi ensi viikolle, jotta ykkösvuoden opiskelijat pääsevät kuulolle),
Vapaasti valittava 1 Mahdollisuus solmia matto kangaspuilta:
Matto otettuna kangaspuilta odotuksen
jälkeen ja solmujen tekoa luvassa :)
Tätä voin jatkaa kotona toisen sivun osalta.

Kaksi umpisolmua ja hevosenlenkki
Ensimmäinen mattoni lattiassa.
Jämäpaloja hyödyntäen tehty
ja voisin tehdä enemmänkin.






























Tapahtuman järjestäminen Tämä kurssi on jo suoritettuna aiemmin, mutta teemme tunnin aikana muita projekteja. Harkinnassani asiakastyönä pöydän pintakäsittelyn aloittelua hionnalla, jos ei tule muuta akuutimpaa. Jossain vaiheessa kertaamme myös teoriaa valaistuksesta. Mahdollisuus päästä seuraamaan etäkuulumisia kakkosvuoden opiskelijan asiakastöistä.

"Tunteidensa ymmärtäminen auttaa selättämään negatiiviset tunteet."
"Visuaaliseksi tekeminen voi auttaa hahmottamaan paremmin niin asian kuin kotoisuuden."
"Tämän vuoden 2020 trendejä työelämässä ovat ystävällisyys ja olla mukava."
 -Työelämäasian luennolta, muistinvaraisesti

Muita juttuja Levon merkitys korostui menneinä viikkoina. Samoin vaihdella tarkennettua yksityiskohtaista kuvakulmaa ja laajempia näkymiä (kuten edellisen viikon valokuvausluennolla). Epäopiskelu kahden alakouluikäisen huoltajana ja kotiapuopena on kuitenkin omalta kohdaltani ollut pääosin, kuin joululahja ja olen hämmästynyt oman kärsivällisyyden ja lempeyden määrästä. Tästä on hyötyä varmasti myös tulevaisuudessa.
Hetkittäin ajatukset karkaavat pohtimaan mitä tulevaisuudessa tulee työnalle, vielä ei mitään haisua, mutta olen yllättävän luottavaisella mielellä. Kesätyökuviot ja toiminnot, kun ovat muutenkin murrosvaiheessa koronan vuoksi, niin ehdin itsekin silmitellä omaa uutta projektiani <3
Pöytä-projekti starttaa
kohti asiakkaani
toivomaa valkoista pintaa..















Hiottua pintaa.. Ja selvisi, etten ole 
osannut käyttää hiomakonetta oikein!
Ehkä uudella tiedolla hion pintaa 
vielä uudestaan..













torstai 23. huhtikuuta 2020

Välikevennys

Kissamme päätti ottaa päiväunet kalenterini päällä iltapäivällä, kun työskentelin vieressä SketchUpin parissa tietokoneen lämmittäessä. Työputken jälkeen kissan asento puhutteli kuin sanoakseen: Olisiko lepotauko? Kyllä kiitos.
Sävysävyyn.. :3

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Etäopiskelut vk 17 20.-24.4.2020

Viimeinen viikko ennen artesaanityöesityksiä.. Jännittää niin että naama kukkii.. Vai onko se hiontapölytys?

Vielä menneeltä viikonlopulta
piristystä kuvan muodossa.
Ripovuorella lyhyt päiväretki
ja mielenlepoa luonnosta.
















Tavoitteita Tein joitain korjauksia artesaanityöesitykseeni perjantaina, mutta vielä jäi alkavalle viikolle kuitenkin hommaa edellisviikon tavoitteesta huolimatta. Projektioiden ottaminen on yllättävän aikaa vievää puuhaa ja näpräämistä, vaikka sinällään helppoa onkin. Siistien korjauksien vuoksi päädyin ottamaan koko otannat uudestaan enkä vain pintakorjaamaan Powerpointin omaan esitykseen ottamiani kuvia. (Mietin kyllä jo jopa, jos jätän korjaukset tekemättä, koska eivät olleet ajatukseltaan mahdottoman vakavia. Mikä on ajankäytöllisesti ja lopputuloksen vuoksi järkevää?)
Lisäksi on syöttötuolin pintakäsittely loppuun (nyt 2 kerrosta maalia ja vaatii vielä arviolta 1-2 kerrosta, sen verran ohutta pintaa olen tehnyt valumien välttämiseksi) sekä esitykset loppuun kph-ovesta ja syöttötuolista.
Jos ehdin niin osallistun valokuvausta käsittelevään luentoon keskiviikkona. Siinä se viikko oikeastaan meneekin. Riippuen mitä koulun päästä opettajilta sattuu tulemaan. Tiedossa on ainakin, että tällä viikolla ryhmänohjaajamme aloittelisi kanssamme työelämätietouden-kurssin, joka on epähuomiossa jäänyt lukujärjestyksestämme pois, mutta kuuluu silti kurssisisältöömme.
Kyselin myös atk-opettajaltamme kuuluuko meidän kolmosten tehdä myöskin SketchUp-talo, kun luulin tuntiemme olevan jo valmiina, mutta ymmärrän kyllä oman erehtymisen mahdollisuudenkin (tarvittaessa voin jatkaa raakileita kahdestakin erilaisesta luonnoksesta mökki tai englantilainenrivari).

Sisustustyön tekeminen Korjasin loput esityksen tussauksista suoraan Powerpoint-esitykseeni ajan säästämiseksi ja jälki näytti jopa paremmalta kuin pidemmän kautta tehdyt korjaukset. Toivottavasti tussaukset vain pysyvät paikoillaan vielä tiedoston siirtämisenkin seurauksena, muuten voi olla mielenkiintoista katsottavaa :) Huomasin myös, että koska projektia on tullut työstettyä jo viime vuoden puolelta asti, pitänee kerrata jonkin verran prosessia ennen ensi viikon esittelemistä. Jää myös nähtäväksi paljonko nettini pätkii.
"Jos kuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole tarpeeksi lähellä." -Robert Capa (valokuvausluennolta)
Joskus asioitakin on hyvä tarkkailla läheltä, joskus keventää ja katsella suurempia kulmia..?
Tässä näkyy korjausta yhden dian verran.
Tussasin seinät mustaksi, koska sisustus-
suunnittelijana en ota kantaa seinän
rakenteeseen. Huomaa myös
ei risteävät mitat.












Pientä luonnostelua englantilaisten
rivitalohuoneistojen inspiroimana
Tein sisätiloihin lattialistaa, jatkoin
ulkotiloihin suojaisuutta ja turvallisuutta
kaideratkaisulla, joka jatkaa yhtenäistä,
ruskeaksi rapattua pintaa.






















Osaavallekin sattuu: Muista välitallennus omatoimisesti, älä nojaa ohjelman omaan tallennukseen tai ajattele tallentavasi, kun lopetat työskentelyn! :D Onnistuin sitten poistamaan tämän ylläolevan englantilaisen huoneistoni työt tunnin osalta (sis. keittiön kalustamista, yläparven kaiteineen ja ikkunaa takapihan seinän täydeltä kattomateriaalin ja etupihan lasikatoksen. Nice. Mutta ei se mitään. Elämä jatkuu.

Tein huoneistoa nyt sitten kuitenkin
vielä ja joidenkin muutosten kera.
Tämä on harjoitustyö.

Ehdin tekemään mokailuni välissä
itse artesaanikohteestakin
kuorellista mallennusta..
Artesaanityönesitys  itsessään on
vielä vaiheessa..













Tapahtuman järjestäminen Jatkamme artesaanitöitä, tulossa myös kertauspakettia valaistuksesta ja aiemmin keväällä kutomani räsymatto on tarkoitus mennä purkamaan ja päättelemään kangaspuilta opettajan kanssa vielä kevään aikana.

Muuta mieleen tulevaa Viikonloppu taitaa tulla tälle naiselle tarpeeseen. Viimeistelin artesaanityöesityksen ok kuntoon ja lähetin Teamsin kautta palautukseen. Tein yhteiskuntataidon opettajalle tehtäviä, jotka tulivat perjantaina sähköpostiin ja lähettelin atk-opettajalle englantilaisen talomallin, minkä meinasin jo aivan onnellisesti unohtaa (kuten unohdin korjata yläkerran sisäkaton maalauksen oikeasti). Tsirp-tsirp - kuunnellaan linnunlauluja <3 Hyvät viikonloput.


torstai 16. huhtikuuta 2020

Asiakastyönä syöttötuolin pintakäsittely

Pintakäsittelyn kohteena puinen syöttötuoli. Tuolin kunto oli jo valmiiksi hyvä, joten korjausliimausta ei tarvittu. Asiakkaalle tarjosin esimerkkisävyjä keltaiselle, joista valikoitui Tikkurilan S302, nimeltä greippi. Tuolille pesu, hionta eri karheuksilla puusyiden suuntaisesti, pesu, kuivuminen ja ensimmäinen maalikerros vedellä ohennetulla Helmi-kalustemaalilla sävyssä S302. Kuivuminen, välihionta, pesu, kuivuminen ja toistetaan maalauksen kera 1-2 kertaa.
Huomioida vesiohenteiselle maalille keinokuituharjaksinen pensseli, klapit tuolin jalkojen alle maalaamisen/ kuivumisen ajaksi, viimeinen veto samansuuntaisena pitkänä vetona, odottaa ohjeessa mainittu 16h ennen uutta maalauskerrosta, riittävä venyttely ja dokumentoinnin muistaminen.

Kirjaan tähän projektia, ja teen artesaanityön oheen vielä erillisen oman esityksen.

Lisään tähän vielä huomioitani yleisesti ottaen pinnatuolien pintakäsittelyistä:
- Pinnatuoleilla on taipumusta, että maali alkaa ajan myötä lohkeilemaan pinnojen tyvestä, todennäköisesti pinnoihin tulevan liikerasituksen seurauksena, vaikka olisi minimaalista - kuitenkin eri pintaa. Samoin istuinosan liimapuulevy voi lähteä halkeilemaan ajansaatossa, vaikka pintakäsittely olisi tehtynä joka pinnalle.
- Vanhasta pinnasta ei saa tehtyä uutta, mikä vastaisi kaupasta hankittua ruiskumaalattua pintaa, ainakaan itse en saa vastaavaa jälkeä aikaan pensselin avulla. Jälki on silti siisti ja kaunis, kestää käytössä, mutta edellisessä kohdassa mainittu kannattaa ottaa huomioon ja osata katsoa pintakäsiteltyäkin huonekalua elämänjälkiä kestävällä katseella.

Pesun jälkeen pääsin
hiomaan. Hiomapaperina
ensin mirka 60, joka rikkoi
tehokkaasti tehdasvalmiin
maalipinnan ottamaan
vastaan uutta maalia.


















Ensimmäinen, ohennettu maali-
kerros kuivumassa. Ulkotilan
olosuhteet eivät ole ihanteelliset,
mutta paremmat kuin työskentely
asuintilassa. Ensin maalasin jalat
ja pohjan tuolin ollessa alassuin.
Käänsin tuolin puiden päälle ja
jatkoin maalaten yläosan tuolista.




















Toinen maalikerros.
Tuoli pääsi pintakuivumisen
jälkeen jälleen sisätiloihin.
Laadunvalvoja tarkistaa.
Ulkotiloissa tuuli aiheutti
tänään hieman haastetta,
mutta hyvältä näyttää,
kerroksia tulee vielä lisää. 




















Kolmas maalikerros
lähdössä...















Osallistuin valokuvauksen
sommittelua käsittelevään
luentoon ja innostuin
ottamaan vähän erilaista
kuvakulmaa ja taustaa..
Onko liian överi, että on
jo tökerö?

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Etäopiskelut vk 16 14.-17.4.2020

Vi går igen..

Tavoitteita viikolle opiskeluiden muodossa Sopimukset pintakäsittelyistä, kph-oven työstämisen jatkaminen loppuun (=välihionta ja maalausta) ja osaksi artesaanityötä (?), pöydän ja syöttötuolin toteutustyön aloittaminen. Lisäksi tulevana viikonloppuna mahdolliset korjaukset artesaanityöesitykseen. Muut vastaan tulevat asiat esimerkiksi opettajien puolelta, mahdolliset videopuhelut jne.
Tilaustyön valmistaminen Asiakassopimus syöttötuolin ja pöydän pintakäsittelystä tehtynä. Kph-oveen välihionta ja maalikerros. Tytär ehti ottamaan kuvan dokumentiksi.
Varmistui, että liitän oven ja syöttötuolin osaksi toteutustyötä ja liitän artesaanityön esitykseeni omana esityksenään. Artesaanityöt on tarkoitus esitellä maanantaina 27.4. internetyhteyden välityksellä.
Meillä on myös mahdollisuus mennä työstämään pienellä henkilömäärällä töitämme koululle/ lainata välineitä. Itse harkitsen hyödynnänkö koulun puukäsityöluokkaa syöttötuolin hiontaan. Sää kuitenkin poutaantui kauniisti, joten sain hiottua tuolin ulkotiloissa. Tein kylpyhuoneenovesta ja syöttötuolista alustavat Powerpoint-pohjat artesaanityön toteutustyön osuudesta kertoviksi esitelmiksi siltä osin kuin töistä on materiaalia tällä hetkellä. Syöttötuoli sai ensimmäisen maalikerroksen ja jatkoin projektista kertomista uudessa blogijulkaisussa.
Ryhmäpalaverissa laitoin omaan muistioon ylös seuraavat.
"Huoneen pintaremontti tehdään pääsääntöisesti ylhäältä alas päin: katto, seinät ja viimeisenä lattia. Joskus voidaan tehdä poikkeuksia, jos on perusteltua muiden syiden vuoksi."
"Oma tyyli tehdä, oma opiskelupolku huomioida ja hyväksyä."
Takana näkyykin jo jonossa oleva syöttötuoli.
Oli tarkoitus hioa ja käsitellä tuoli ulkotiloissa, 
mutta lumi-/vesisateet taitavat lykätä
tai muokata suunnitelmaa. Kissankarvat
sisätiloissa aiheuttavat hieman päänvaivaa
imuroinnista huolimatta.
Työvälineet ja -tilat.



















Pidän tästä pinnasta. Jännitin
miten sopii muiden pintojen kanssa
yhteen, kun vanhassa talossa
on paljon kulunutta pintaa ennestään.
Kokonaisuus.


















Sisustustyön tekeminen
Artesaanitöitä eteenpäin. Mahdollisuus varata kahdenkeskistä aikaa opettajan kanssa. Itselläni on varattuna aika edellä mainitun artesaanityöesityksen korjauskommentteihin ja viimeistelytyötä varten.

Muita juttuja pitäisi pitää etänä vanhempainyhdistyksen vuosikokous ja kirjoittaa aiheesta pöytäkirjat (koska sihteeri). Tämä kuitenkin peruuntui, koska asiassa valveutuneempi puheenjohtaja huomasi, ettei kokouskutsua huomattu poikkeustilanteessa laittaa yleiseen jakoon. Kokous siirtyi näin ollen kaksi viikkoa eteenpäin, mikä sopii itselleni hyvin.
Opettaja tarjosi mahdollisuutta osallistua osaston yhteiseen valokuvaamista ja sommittelua käsittelevään tietopakettiluentoon ensi viikolla. Toukokuulle on alustavasti suunniteltu opintoretkien tilalle tietopaketteja ja opiskelijaesityksiä koskien designklassikoita ja -suunnittelijoita meillä ja maailmalla. Itse jatkan toukokuussa todennäköisesti ainakin asiakastyötä puupöydän pintakäsittelystä.

Tässä vielä kylpyhuoneenoven aloitusvaiheen kuvia viikon tai kahden takaa. Kuvan laatu ei ole valitettavasti kovin hyvä, en huomannut ajoissa, että eivät olleet tarkentaneet/ olivat tärähtäneet.
Pesu ja hionta suoritettuina ja
valmistaudun maalaamiseen.
Välineitä ruuvari kahvan ja
maalipurkin aukaisuun, suoja-
paperit, tela ja kaukalo (+suoja),
suojahanskat, pensseli ja liina.


















Ensimmäinen maalikerros.
Tai virallisesti käytin valkoista
ikkuna- ja ovilakkaa, joka soveltuu
sisä- ja ulkokäyttöön ja välineet saa
pestä lämpimällä vedellä.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Etäopiskelut vk 15 6.-9.4.2020

Hiljaisenviikon nuppuja..

Minustako bloggaaja? Tätä opiskelupäiväkirjaa, katselin myös opettajani tekemää Youtube-videota renderöinnistä.
Tapahtuman järjestäminen Teams-ryhmäpuhelu, jatkamme artesaanitöitä tahoillamme, välitin alla olevassakin mainitun tilanteeni ja lähetin alustavan esityksen sähköpostitse kahdelle opettajalleni tarkistettavaksi. Opettaja lähettää materiaalipakettia yrittäjyydestä, jotka meidän piti käydä vielä kevään aikana läpi. Käsittelimmekin yrittäjyyttä jo aika runsaasti Joulutalot 2019 -tapahtuman järjestämisessä, mikä katsotaan myös osaksi tämän kurssin suorituksia.

Oma-aloitteisia Instagramiin pitkästä aikaa postaus sisustusalan puolesta, huomasin unohtaneeni merkinnän #sisustustkto, mutta tekemällähän oppii. Artesaanityön eteenpäin viemistä; sain powerpoint-esitykseni siihen kuosiin, että voin lähettää ryhmänohjaajalleni tarkistettavaksi ja tehdä tarvittavat korjaukset, kunhan hän palaa ensi viikolla ansaitulta lomaltaan. Toteutukset artesaanityöhöni ovat vielä kesken, ja liittäminen työhön pitää myös vielä tarkistaa ja huomioida. Tarkoitus on jatkaa/aloittaa pintakäsittelyt projekteissa, kun flunssakipu helpottaa enemmän.

Vapaa-aika Rauhallisia kävelylenkkejä happihypyn janoon, lasten auttamista ja tsemppaamista koulujutuissaan, Minecraft-peliä nuoremman kanssa, iltasatua, nettisaarnoja ja -opetuksia, kaupassakäynnin delegoimista, oman inhimillisyyden äärelle laskeutumista ja elämän tuomien kipujen kohtaamista toivoakseni positiivisella lopputuloksella
Päiväunia ruokatauolla
kissan mielipiteen kera.












Piristäjä perhosen muodossa.
Mietimme ystävän kanssa, 
miten molemmat kipeät ihmiset emme
osaa kunnolla levätä, vaan
käymme kävelyllä vaikka taju meinaa 
mennä.. Opetellessa?















Rai- tai ohraruohon siemeniä ei ollut,
mutta lapsuudenystävän antamat
kesäkukan siemenet pääsivät itämään..
Saviruukku on valmistettu aikoinaan
Tyrväällä.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Artesaanityötä 5/0

Ehdin, sain aikaiseksi ja jaksoin flunssakivuista huolimatta istahtaa viikonloppuna tietokoneen äärelle ja viedä projektia eteenpäin. Itselläni tämä tarkoittaa käytännössä prosessiportfolion rakentamista, projektiokuvien valmistamista, materiaaliluettelon hiomista jne. Suurin osa omasta artesaanityöstä menee tämän työn parissa, ja mietinkin miten pieni osa kokonaisuudesta tulee näkyviin itse artesaanityön esittely tilaisuudessa. Tänään olen työskennellyt osissa 5-6 tuntia, mikä on mielestäni paljon tämän kokoiseen projektiin. Jopa liian paljon. Tosin paljon olen saanut aikaiseksikin. Alla tämän päivän saalista.
Tauon paikka, todellakin. ~~<3
Projektiot lähtivät kuvattaviksi, tämä rajaamatonta materiaalia

Rendattua kuvaa vastaavalta seinältä eri kuvakulmasta.

Otin omaksi iloksi myös ns. katon kautta kuvan, vaikken tiedä
tarvitsenko/ hyödynnänkö itse esityksen kuvittamisessa.