sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Viikonloppuna

Viikonloppu on mennyt äänikäheänä jonkinlaista flunssaa parannellessa. Hyvin kuitenkin kouluviikosta selviydyin, vaikka aiemminkin jo ilmoitteli itsestään. Olosta johtuen on tullut järjestettyä itselleni enemmän aikaa istahtaa hetkeksi keittiönpöydän ääreen lukemaan sisustuslehtiä kahvikupillisen ääressä. Tein oivalluksen lukiessani kirjaston poistolehdestä (Avotakka 10/2015) kodin pientä väritysopasta, missä vaalean kodin sisustukseen ehdotettiin siniharmaata ja poltettua oranssia piristämään, elävöittämään ja tuomaan tunnelmaa - omin sanoin kuvattuna. Tein nimittäin syksyistä verhoprojektia varten itselleni suunnittelun tueksi mood boardin, josta ihmettelin miten onnistun yhdistämään omassa sisustuksessani kaksi niin toisistaan poikkeavaa luonnon antamaa värimaailmaa. Ja kuinka ollakaan nämä värit olivat siniharmaan ja poltetun oranssin sävyt, joita kaipaan vaalean, avaran ja valoisan tilan lisäksi.
Samoja värisävyjä on nähtävissä viikonloppuna kuvatussa maisemassa. Kuva myös pinnatuolista kotioloissa ommellun verhon vieressä - ja piristykseksi jätin lasten oranssin muovipallon kuvaan, mikä sopi hyvin tämän aamun väripohdintaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti