keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Keittiöprojektin aikataulu selvillä

Tällä viikolla kuulimme, että keittiöprojektien esittely olisi viikolla 40. Olen alkanut jo hiljalleen muodostamaan luetteloa, mitä kaikkea esityksessä pitää olla koottuna, kasannut alkua materiaaliluettelolle, harjoitellut projektioiden ottamista, hienosäätänyt pintoja, muokannut pohjaa laitteiden vaatimuksille istuvammaksi, laskenut menekkiä, hahmotellut esittelyä kuvitteellisesta asiakkaasta ja projektiin lähtötilanteesta. Pari kertaa tullut jo mieleen, että aloittaisin koko homman alusta tai tekisin välipalana mielikuvituksellista ja värikästä luonnostelua.

Mielikuvituksellisen kimppuun pääsemmekin ensi viikolla, kun aloitamme minipaikkojen tekemisen vanhoihin kenkälaatikoihin. Se voi olla oma lempipaikka (rakkaan syli - lapsenkin halaus), paikka luonnossa tai mielikuvituspaikka (kuten itse hahmottelin mielessä jo ajatusta vaaleanpunaisesta hattaramaailmasta) tai jotain muuta.

Sketchupin käytössä on edelleen opittavaa. Komponentteja kannattaa tehdä. Muokkasin omaan keittiöprojektiin kaapinovet komponenteiksi ja helpotti työskentelyä (ja muokkauksia) huomattavasti. Vielä kun kaapinrungot malttaisin tehdä alusta. Ruokapöydän tuolit ovat myös vielä ajatusasteella. Hommia siis riittää kakkosvuodella ihan kiitettävästi, yleisaineiden jäätyä odottamaan kolmatta opiskeluvuotta.

Pohjapiirustus -harjoitus.
Keittiön pirttipöytä ja kattovalaisin jo paikoillaan.

Projektio -harjoitus.
Unohdin lisätä valolistan oikeaan nurkkaan,
tehtyäni kulmakaapin uudelleen. 
Komponentti vs. push&pull.



1 kommentti:

  1. Opin tällä viikolla myös sen, että projektiossa mitat tulevat aina kuvan ulkopuolelle, ja osoittavan viivan yläpuolelle :)

    VastaaPoista