perjantai 16. elokuuta 2019

Ensimmäinen kouluviikko tauon jälkeen

Ensimmäinen opiskeluviikko alkaa lähenemään loppuaan. Ensimmäisenä koulupäivänä oli vastassa muutto ensimmäisen opiskeluvuoden aikaiseen luokkatilaan (ns. punainen luokka tilan punaiseksi maalatun seinän inspiroimaa) ja on nautinnollisesti sisustusosaston taukotilan vieressä. Tänään olemme koittaneet muokkailla tilaa mieleiseksemme tämän hetkisten huonekalujen antamissa rajoissa. Muutosta on ollut myös ryhmämme kutistuminen. Kesän aikana suurimman joukon valmistuttua ammattiin. Opintoja virkistämään saimme iloisesti opettajilta To Do -listalle syyskuussa järjestettävät Habitare -messut, helmikuulle Tukholman huonekalumessut ja paikalliseen museoon tullut Henry Mooren näyttely ja siellä vierailu. Kouluympäristöstä irrotettu opiskelu virkistää mukavasti opintoja ja jaksamista.
Ensimmäistä yhteisprojektiakin saimme jo yhdessä aloitella tämän hetkisen luokkamme neljän opiskelijattaren voimin. Sisustussuunnitelman tekeminen ja projektityöskentely, kuin myös Sketchup lähtivät pienen tomujen pölyttelyn jälkeen ihan hienosti liikkeelle. Tällä hetkellä koen, että syksylle on enemmän tehtävää, kuin ehdimme tekemään. Aika näyttää, miten työn flow auttaa kirimään aikatauluja hyvällä ja luontevalla tavalla. Projektien työstämisen ohessa opintosisältöön kuuluu kolmantena vuonna myös yhteisiä yleisaineita, kuten ruotsinkieltä, matematiikkaa, liikuntaa,.. yms.

Päivä kerrallaan hengitellen <3
Lounastauon sohvapäikkärit <3
Jännitys <3
Ikkunatyöpiste For me <3

Työläisen työpiste ja lounastauolla työskentely
(syömään mars ja koneet kiinni?)













Projektia pukkaa. Merkitsen luokkakaverin ottamia
tilan mittoja ylös, toisten koulukavereiden 
ottaessa tilasta valokuvia ja väriviuhkan avulla
olemassa olevia värikoodeja. Huomasin, miten
mittamerkintöjen kirjaaminen olisi helpompaa 
tilan pohjakuvaan, kuin ruutuvihkoon ilman
kuvallista apu. Varsinkin, kun siirretään mittoja
Sketchupiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti